|
Exception To The
Rule (lyh.
ETTR) on vuonna
1986
Sonkajärvellä
perustettu
suomalainen
heavy rock
-yhtye. ETTR:n debyyttialbumi High And Low julkaistiin
helmikuussa
2010.
Vuonna
2008
yhtyeen laulajaksi liittyi
Juha Arikoski.
Yhtyeen ensimmäinen studioalbumi High And Low äänitettiin
tammikuun
2008 -
joulukuun
2009
välisenä aikana.
ETTR:n esittämä
musiikki on tyyliltään melodista
heavyrockia.
Yhtyeen suurimpina musiikillisina vaikuttajina ovat olleet
AC/DC,
Accept
sekä
Scorpions.
ETTR:n musiikki ei ole kokenut suuria muutoksia reilun
20-vuotisen uran aikana.
AC/DC
-tyylisen
heavyrockin
juuret ovat edelleen kuultavissa yhtyeen tuotannossa |